Sielunmenetys, sielunpalautus…

MITÄ SIELUNMENETYS JA SIELUNPALAUTUS OVAT JA MITÄ NE EIVÄT OLE?

Tuntuuko sinusta, että osa sieluasi on jossain muualla? Koetko, että osa sinua on jäänyt johonkin ikä- tai kehitysvaiheeseen elämässäsi? Elätkö joskus kuin jonkun toisen ihmisen elämää tai eri aikaa kuin tämä päivä? Onko kehossasi kiputiloja, joilla tuntuu olevan oma elämänsä, tai kivut muistuttavat sinua jostain, mihin et saa yhteyttä? Koetko, että sinulla on ”huono karma” eli että jokin ikäänkuin riivaisi sinua, kehoasi, elämääsi ja ympäristöäsi? Tuntuuko yhteisö, jossa elät, vieraalta tai vahingoittavalta? Pystytkö elämään elämää kunnioittavien arvojen mukaisesti?

Sielunpalautustyötä monesti mainostetaan oikotienä traumojen ja nk. dissosiaation hoidossa. Dissosiaatio sinällään on aivan perusdefenssi, johon jokainen arkisessa elämässä tiedostamattaan nojautuu. Dissosiaation vakavuusasteita ja ilmenemismuotoja on kuitenkin monia. Dissosiaation määrittely edellyttää koulutetun ammattilaisen tekemää arviointia. Arviointi on pitkäkestoinen, eikä sitä voi tehdä etänä. Dissosiaatiohäiriön tai dissosiatiivisen identiteettihäiriön voi diagnosoida vain lääkäri. Häiriön arvion voi kuitenkin tehdä pitkän traumaterapiakoulutuksen saanut henkilö, joka on myös kouluttautunut dissosiaatiohäiriöiden arviointeihin ja hoitoihin.

Vakavat dissosiaatiohäiriöt tulee ensisijaisesti hoitaa psykiatrian parissa (esim. psykoterapia). Lievempiasteiset dissosiatiivisuudelta vaikuttavat tilat saattavat hyvinkin olla sielunosan menetystä, siispä psyyken ongelman sijaan enemmänkin sielun tasolla oleva häiriötila. Nykyajan psykiatrisin oirein selviytymään pyrkivä ihminen on yleensä yhteisönsä tervein, sillä oireilla on aina suuri mielekkyys. Oireet ovat usein terveyden merkkejä sairastuneissa yhteisöissä. Siksi yhteisötason (esim. perhe, suku, yhteiskunta) sielunmenetys eli kollektiivinen sielunmenetys on myös äärimmäisen tärkeää hoitaa. Se hoitaa myös yhteisön yksilöitä.

Jo aikoinaan lääkäri Elias Lönnrot puhui nk. päiväpuolesta, joka on tiedon ja älyn puoli ja nk. yöpuoli puolestaan edustaa tunteiden, intuition ja alitajunnan sekä hiljaisen, kokemuksellisen tiedon puolta. Länsimaalainen hoitokulttuuri on kutistettu vain päiväpuolen tietoon nojautumaan. Sielunpalautus, sieluneheytys ja muut ikiaikaiset perinteisen maailmankuvan, kuten meillä itämerensuomalaisen noituuden (traditional baltic shamanhood) hoitomuodot ovat yöpuolta. Ne on tärkeää palauttaa vähitellen enemmän ja enemmän ihmisten tietoisuuteen, kuitenkin tehden ero nk. new age -hoitoihin, jotka ovat sekamuoto eri aikakausien ja kulttuurien tuotoksia ollen siis usein myös vakavaa kulttuurista omimista (cultural appropriation). Myöskään nk. tietäjälaitosajan maagikkojen, taikojen ja ennustusten tekijöiden (tietäjälaitosajan ns. noitien, velhojen, myrrysmiehien jne.) menetelmät eivät kuulu Parantola Manaan.

Parantola Manassa yhdistämme päiväpuolen ja yöpuolen, tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen -työskennellen perinteisen itämerensuomalaisen noituuden (traditional Baltic-Finnic shamanhood) ikiaikaisilla tavoilla, esivanhempiemme tuella ja heidän perintöänsä, viisauttaan ja luontoa kunnioittaen.

 

 

SIELUNPALAUTUS, SIELUNEHEYTYS ELI LUONNONPALAUTUS
Kuka hoitaa rikki mennyttä, satutettua sielua ja miten?
”Olen vuodesta 2009 pohtinut muutamien psykoterapeuttikollegoideni kanssa, mikä on psyyke ja mikä on sielu ja mikä on niiden ero ja yhtymäkohdat. Mietin myös, kuka hoitaa sielua. Sanan ”sielunhoito” kokonaisvaltainen käyttö on valitettavasti kaventunut kristinuskon ja syntikäsityksen myötä aivan muuhun käyttöön, kuin sen mielestäni kuuluisi olla.”
Sanotaan ”sattui, niin että sielua särki”, ”sieluni meni palasiksi”, ”sieluni särkyi”, ”sielu piiloutui”, ”se vei sieluni mukanaan” ja usein tilanteissa, jotka ovat olleet ihmiselle liikaa kokemuksellisesti , emotionaalisesti ja/ tai fyysisesti. Tapahtumat sinällään voivat olla mitä vain, subjektiivinen kokemus on merkittävin. Kansanperinteessä puhutaan säikähdyksestä ja säikähtämisestä ja sen hoitoa on pidetty äärimmäisen tärkeänä, ettei tulisi säikähtämisen seurauksena muuta vaivaa yksilölle ja säikähtäneen yhteisölle.
Perinteisen länsimaisen psyykenhoidon kentässä puhuttaisiin traumatisoitumisesta, post- traumaattisesta stressihäiriöstä ja siitä usein seuraavista paniikkihäiriöistä, ahdistuneisuushäiriöstä sekä eriasteisista masennustiloista, puhumattakaan näiden vaikutuksista ihmisen kaikenlaiseen toimintakykyyn. Moni meistä on säikähtänyt jo pienenä lapsena. Vanhempien riitelyt tai ero ja nuoruusiän sydänsurut ovat säikäyttäneet. Koulukiusaaminen, henkinen tai fyysinen väkivalta aiheuttavat monesti jonkinasteisen säikähdyksen. Nämä voivat rikkoa sielua ja kehoon jää krooninen säikähdystila, joka ilmenee hyvinkin moninaisesti. Jatkuva ylivireystila kuluttaa kehoa, mieltä ja sielua, eikä totuttua tapaa ”olla olemassa” välttämättä huomaa, ennen kuin tapahtuu jonkinlainen romahdus, kohtaus eli onkin KOHDATTAVA se, mikä tarvitsee huomiota tai hoitoa.

 

 

KOLLEKTIIVINEN SIELUNMENETYS
Sielunmenetys voi olla myös yhteisöllinen eli kollektiivinen. Tässä ajassa monet ihmiset toimivat hyvin itsekkäästi, ahneesti, itseään ja saavutuksiaan korostaen. Sitoutumattomuus, vastuuttomuus, välinpitämättömyys sekä kunnioittamattomuus ja luonnon tuhoaminen voivat olla myös yhteisön sielunmenetyksen merkkejä ja ilmenemismuotoja. Tällöin yhteisön arvot ja toiminta ovat sieluttomia eli luonnottomia.

 

 

MITÄ TAPAHTUU SIELUNPALAUTUKSESSA?
Se, mitä sielunpalautuksessa tapahtuu, emme voi suoraan älyllisesti tai tieteellisesti ”osoittaa” (päiväpuolen tieto), mutta sielunpalautuksen tuntee, ja tämä tunne muuttuu todelliseksi tiedoksi (yöpuolen tieto). Sielunpalautus tapahtuu nk. myyttisessä ajassa. Myyttinen aika on kaikki aika, yhtä aikaa, monikerroksisesti, epälineaarisesti eli syklisesti. Sielunpalauttajan henkisielu ja / tai itsesielu kulkee myyttisen ajan monitahoisissa spiraalinomaisissa, lonkeromaisissa tai hahmottomissa ulottuvuuksissa. Sielunpalauttaja omaa kyvyn -pitkän ja jatkuvan harjoittelun kautta sekä itsensä hoitamisen avulla- irroittaa itsesielunsa ja henkisielunsa kulkemaan tuonpuoleisessa, myyttisessä ajassa, hakien sielunosia tai sielunosaa, sekä hakien tietoa tai opastusta palautusta varten.
Rummun (karjalaisittain kontakan), helistimien, äänen, itkun sekä Manan tuella (tuonenväki, esivanhemmat ja luonnon haltiavoimat) kautta mennään hoidettavaan, hänen eri sielujen tasoille. Sielunpalauttaja liikkuu myyttisen ajan lisäksi hoidettavan eri sielun tasoilla.

 

 

MYYTTINEN AIKA
Myyttisen ajan käsityksen mukaan menemme sielunpalautuksessa kantamaaemoon, Vipuseen eli ”syntyhin syviin”. Tuon matkan aikana voimme jäädä johonkin menneiden sukupolvien tykö saamaan tietoa ja ohjeita. Joskus liikkuminen myyttisessä ajassa on huomattavasti monimuotoisempaa kuin vain edellisten ihmissukupolvien saavuttamista. Sielunpalautussessiot kestävät nykyisyyden aikakäsityksen mukaan n. 2-4 tuntia alku-ja loppurituaaleineen. Sessioita tarvitaan luonnollisesti yleensä useampia kuin yksi. Sielunpalautushoito suunnitellaan kokonaisvaltaisesti ja yksilöllisesti, mieluiten hoidettavan lähiyhteisön kanssa yhteistyössä, jos mahdollista.

 

 

KUOLEMA, RUUMIIN VALVOJAISET
Nykyään kuolema on erotettu ihmisen arjesta pois. Kuolemaa pelätään niin, ettei uskalleta edes elää, tai elämää ei kunnioiteta. Oletetaan, että kaikki on oman vaikutusvallan piirissä. Kuoleman hyväksyntä ja sen jatkuva läsnäolo ovat osa kontrollista vapaata elämää. Meidän tulisi saada kohdata kuolema, kuoleva ja kuollut rauhassa, tuetusti. Kuollutta ihmistä ei tulisi siirtää heti pois läheistensä luota, vaan antaa löylyn eli ruumissielun lopettaessa elonsa, itsesielun ja henkisielun jatkaa oloaan ruumiin ja läheisten lähellä. Ihmiset tarvitsevat rauhallisen saaton tuonpuoleiseen ja samoin kuin tämänpuoleisessa olevat rauhallisen jäämisen.

 

 

KOTIEN JA TILOJEN PUHDISTAMINEN
Kansanperinteen termi ”säikähtää” tai ”säikähdys” voi tapahtua myös, jos ihminen on joutunut kohtaamaan henkimaailmasta säikäyttäjän tai nk. hämppihenkiä. Nämä voivat olla takertujia, anastajia tai loistyyppisiä henkiä. Nämä henget ovat luonnollisesti rauhattomia sieluja, jotka eivät ole saaneet mahdollisuutta siirtyä eteenpäin muille sielujen tasoille. Säikäyttäjät saattavat asuttaa koteja, rakennuksia ja monia muita paikkoja. Puhutaankin, että jossain paikassa on ”hyvä henki” tai ”huono henki”, vaikkakin tämä on vallan mustavalkoista jaottelua. Tällaiseen levottomaan ( Huomaa! Levoton: ei ole saanut lepoa) henkeen voidaan vaikuttaa puhdistamalla tiloja tai saattamalla sinne jääneitä sieluja tuonpuoleiseen. Joskus on tärkeää kuunnella, mikä viesti tämänpuoleiseen jääneillä hengillä on. He voivat olla myös suojelemassa, mutta elävät myyttistä aikaa.

 

 

TIEDONHAKUMATKAT
Tiedonhakumatkat ovat jo nimensäkin mukaisesti sielun matkoja, jossa haetaan tietoa tuonpuoleisesta: pohjolasta (alinen). metsolasta (keskinen) ja/tai päivölästä (ylisestä). Tiedonhakumatkoille tarvitaan aina intentio, mitä haetaan ja miksi haetaan? Esivanhemmat, haltiat tukevat ja auttavat parantajaa matkan varrella. Matkat vaativatkin monivuotista, vakaata, syvää luottamus- ja työsuhdetta tuonpuoleisen auttajavoimiin.

 

 

 

STRESSIKLINIKKA
Stressiklinikka on levottomille, virittyneille, säikähtäneille ja alakuloisille. Rauhoittuminen, juurruttuminen, läsnäolo, hoivatuksi tuleminen, itsensä hoivaamisen opettelu niin henkisesti kuin fyysisesti ovat nykyihmisellä monesti kateissa – sieluton elämäntapa jättää jälkensä. Parantola Manassa hoitojaksot voivat olla 5 tai 10 päivän pituisia.